Piha-alueet rakentuvat

Pihasuunnitelman mukaisia kuntoiluvälineitä ja liikuntatelineitä on asennettu etupihalle, Sammonpolun viereen. Opiskelijat ovat osallistuneet piha-alueiden suunnitteluun.

Pihan kulkureitit ovat näkyvissä. Osa reiteistä ja parkkialueet on jo asfaltoitu.

Opiskelijoiden autojen parkkipaikat ovat peruskorjattavan osan takana ja näyttävät jo varsin valmiilta. Mopoille on varattu rakennuksen toisella kulmalla omat kapeammat pysäköintiruudut.

Suurin osa uudisrakennuksen ulkoseinästä on jo muurattu. Tämän jälkeen seinät rapataan valkoisiksi. Pyöräparkki rakentuu varastoitujen rakennustarvikkeiden kohdalle, eri suunnista tulevien kevyenliikenteenväylien risteyskohtaan.

Peruskorjattavan osan sisäänkäynti on kokenut selvän muodonmuutoksen. Samoin koko peruskorjattava rakennus on muuttanut kovasti ulkonäköään. Aiemmin ulkoseinät olivat keltaista tiiltä, nyt seinät ovat valkoiseksi rapattuja. Tästä ovesta kuljetaan liikuntasaliin ja muutamiin luokkatiloihin.