Piha-alueet valmiina

 Marraskuun lumi on peittänyt lukion piha-alueet. Kesän ja syksyn aikana piha sai viimeistellyn muotonsa.

Sisäpihalla on katsomoalue istuinpenkkeineen, pieni esiintymislava, pingispöytä ja juoksurata, joten se sopii hyvin erilaisten tapahtumien järjestämiseen.


 Lukion piha-alueille on tehty monia istutusalueita, joihin on istutettu esimerkiksi tuijia, rungollisia syyshortensioita, rusotuomia ja pensashanhikkia. Piha-alueet on suunnitellut ja toteuttanut Lapuan kaupungin viherlaitos.

 
Monet pihan oleskelualueet on kivetty tyylikkäästi, samoin opiskelijoiden pyörien pysäköintialue.


 
Koulun pihan lähiliikunta-alueella on juoksurata, kaksi koripallokenttää ja kuntoiluvälineitä. Piha-alue on vapaasti käytettävissä kouluajan ulkopuolella.



 Pihan reuna-alueella voi rentoutua riippumatolla. Pyöreän istutusalueen marjapensaat ja omenapuut tarjoavat maistiaisia syksyn sadosta.